Laajasalon liikuntapuistossa Reilusti Parempi Saari areenalla vietetään perjantaina miesten ja naisten joukkueiden kotipelikauden avajaisia. Miehet saavat vastaansa PPJ/Lauttasaaren kello 18:15 ja naisille tulee vieraaksi espoolainen Kauklahden Pyrintö. Naisten ottelu alkaa kello 20:10.
Miehet aloittivat kautensa viime viikon keskiviikkona Myyrmäen jalkapallostadionilla 2-1 voitolla yhdestä lohkon ennakkosuosikeista povatusta VJS/akatemiasta. Maaleista vastasivat Ben Ronimus ja Samuli Laitila. Kauden avausmaali oli erityinen, ei vain harvemmin puiden väliin osuvan maalintekijän vuoksi, vaan myös siksi että maali tehtiin kulmapotkusta. Joukkueelle epätyypillisesti kulmapotkut olivatkin koko ottelun ajan vaarallisia. Uusi päävalmentaja Jani Lehtelä on siis selkeästi tuonut jotain uutta joukkueeseen ja nyt niistä uusista tuulista saadaan nauttia ensi kertaa kotikentällä.
Vastustaja PPJ/Lauttasaari ei ole vielä kauden ensimmäistä kolmosen peliään pelannut vaan avaa kautensa tänään Laajasalossa. Siinä missä valmentajavaihdoksen keskellä LPS tippui cupissa nelosessa pelaavalle Töölön Vesalle rankkarikisassa, PPJ/Lauttasaari pääsi pelaamaan kolme ottelua Suomen cupia. PPJ;n sai todeta kovemmakseen nelosessa pelaavat PEP ja JäPS/U23. Myös etelä-helsinkiläisten tie nousi pystyyn rankkaritappioon, liian kovaksi osoittautui samassa kolmosen lohkossa pelaava Töölön Taisto.
LPS ja PPJ/Lauttasaari ovat pelanneet viimeset kaksi kautta samassa lohkossa. Viime syksynä Laajasalossa LPS oli parempi numeroin 2-1. Keskinäisissä kohtaamisissa LPS on ollut lievästi niskan päällä. LPS on voittanut neljästä kohtaamisesta kaksi, kerran on pelattu tasan ja kerran on kaikki pisteet matkanneet sille pienemmälle saarelle, jonne johtaa myös lyhyempi silta. Joukkueet tuntevat toisensa hyvin, sillä kauden viimeinen harjoituspeli oli myös keskinäinen ottelu.
Miesten reservi pelaa myös tänään kauden toisen ottelunsa, ottelu pelataan Kartanolla kello 20:00 ja vastassa on SAPA.
Naisten edustus aloitti myös kautensa viime keskiviikkona vieraissa. Espoon vierailulta ei kuitenkaan ollut kotiintuomisia, PEP korjasi kahdella viime hetken maalilla potin lukemin 4-2. LPS aloitti hyvin ja olisi voinut ratkaista ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla. Tauolle mentiinkin LPS:n 2-1 johdossa. Tälle kaudelle FC Lahdesta siirtynyt Fatima Diagne, vastasi molemmista LPS:n maaleista.
Toisella puoliajalla jaloista loppui virta ja isolla rosterilla liikkeellä ollut PEP sai käännettyä pelin minuutti minuutilta enemmän kohti vierailijoiden maalia. Lopulta 89 minuutin pelin jälkeen PEP teki voittomaalinsa.
Ottelu oli kuitenkin rikkonaisen talven jälkeen lupauksia herättävä ensimmäinen matsi. Valmentaja Abdul Shiraz koki, että odotettavissa on vain parannusta kauden aikana. Myös joukkueen pelaajatilanne helpottuu toukokuussa, kun rosteriin saadaan hieman vahvistusta. Toisaalta tiivis ja pelaajamäärältään melko pieni joukkue takaa myös sen, että LPS:n omille junioripelaajille on luvassa mahdollisuuksia näyttää osaamistaan kauden aikana. Joukkue kannattaakin ottaa aktiiviseen seurantaan ja merkata kotipelit isolla kalenteriin.
KaPy aloitti kautensa 3-1 vierastappiolla, paremmaksi osoittautui HJK/3. Ennen kolmosen kautta KaPy on pelannut kaksi ottelua Suomen Cupissa, joissa joukkue on saanut taipua nelosen Stapa De Royalille ja kolmosen NuPS:lle. Vaikka virallisissa peleissä on KaPy toistaiseksi tällä kaudella vain hävinnyt, saapuu Laajasaloon varmasti yllätysvalmis ja vaarallinen nousija.
KaPy nousi viime kauden päätteeksi nelosesta sarjaporrasta ylemmäksi ja pelaa ensimmäistä kauttaan kolmosessa. LPS ja KaPy eivät ole aikaisemmin myöskään toisiaan kohdanneet.
Tervetuloa nauttimaan futiskauden avauksesta Reilusti Parempi Saari areenalle. Kahvia, makeaa ja Wotkinsia on tarjolla molemmissa otteluissa.
PE 19:20 T13/3 Kruunuvuorenranta LPS – PEP/Kasiysi YJ2
LA 10:15 – 12:10 T12/4 Saari areena LPS, FC Kontu, PPV/PiTa, EPS
LA 12:35 P14/2 Saari areena LPS – PKKU
LA 14:00 P16/1 Saari areena LPS – KJP
LA 15:30-17 P7 Kruunuvuorenranta LPS, HJK/East, Gnistan, KäPa
SU 15:00 P14/5 Saari Areena LPS/Vihreä – Käpylä United/Black 2
SU 16:30 P14/3 Saari areena LPS/Musta – HPS/Vihreä