14.7.2025 11:39
Laajasalon Palloseura

Reilusti parempi Saari areena on jälleen vihreä!

Laajasalon liikuntapuisto viheriöi taas pienen tauon jälkeen. Perusparannustyöt ovat edenneet hyvässä tahdissa, mutta vielä pitää malttaa hetki ennen kuin kenttä valmistuu peruskorjauksestaan. Kentän perusparannusta on valmisteltu jo vuoden ajan ja työt pääsivät käyntiin heti Juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Tavoiteaikataulun mukaisesti tulisi valmista olla elokuun alkuun mennessä.


Laajasalon Palloseuran kotikenttä Saari areena valmistui vuonna 2015. Avajaisia vietettiin marraskuussa sinä vuonna juhlavin menoin. Kenttä on ollut koko olemassaolonsa ajan kovalla käytöllä ja kymmenessä vuodessa tekonurmipinta oli kulunut ja tullut jalkapallokäytössä tiensä päähän. Kentän kunto ylipäätään ei enää vastannut pelaajiemme tarpeita ja peruskorjauksen teettäminen oli välttämätöntä. Vanha tekonurmi jatkaa elämäänsä Vermon raviradalla Espoossa.


Kentän perusparannuksen yhteydessä salaojat ja tarkistuskaivot rakennetaan uudelleen veden poiston tehostamiseksi, kaadot muotoillaan uudelleen ja kentän pintaan asennetaan geotekstiili sekä salaojajoustomatto uuden tekonurmimaton alle. Toimenpiteiden avulla parannetaan harjoitus- ja peliolosuhteita sekä lisätään pelaajien turvallisuutta.


Täyttöaineena käytetään Saari areenalla jatkossakin kumirouhetta, sillä vielä ei ole löydetty sellaista vaihtoehtoista täytemateriaalia, joka olisi peliominaisuuksiltaan yhtä hyvä ja /tai kestäisi kulutusta ja kentän ympärivuotista huoltoa yhtä hyvin kuin kumirouhe. Pyrimme kuitenkin siihen, että mahdollisimman suuri osa kumirouheesta jäisi kentän aitojen sisäpuolelle ja teetämme remontin yhteydessä verkot aitojen alareunaan. Jo aikaisemmin kentälle on asennettu suodattimet tarkistuskaivoihin ja hankittu kenkäharjat uloskäyntien yhteyteen.


Uusi kenttä on investointi tulevaisuuteen – turvallisempi, toimivampi ja motivoivampi ympäristö kaikille pelaajille.



Peruskorjaus rahoitetaan itse - tavoitteena kerätä kannatusjäsenyyksiä myymällä 10% rahoituksesta

Laajasalon Palloseurassa on kesän aikana käynnissä kannatusjäsentarrojen myyntikampanja, jonka tuotto käytetään kokonaisuudessaan Laajasalon liikuntapuiston Reilusti Parempi Saari areenan uudistamiseen. Kunta ja valtio ei osallistu lainkaan kentän uudistamiseen, eli rahoitus tulee löytyä meiltä itseltämme. Kaupungin lainaa on haettu hankkeelle maksimimäärä ja nyt ponnistelemme yhdessä seuran omarahoitusosuuden varmistamiseksi.


Tarramyynnillä pyrimme siihen, että pieni osa rahoituksesta tulisi muilta kuin seuran jäseniltä. Perusparannushankkeen kustannus on hieman yli 400 000 € ja kannatusjäsen-tarrakampanjalla on tarkoitus kattaa kustannuksista noin 10 %.



Miten voit tukea hanketta?

Voit tukea hanketta ostamalla 20 €:n arvoisen kannatusjäsentarran joltakin pelaajaltamme. Tarran hinta sisältää kannatusjäsenyyden, jonka pääset rekisteröimään tarrassa näkyvästä QR koodista. Jos siis näet tarramyyjiä jossain, niin tiedät että he ovat oikealla asialla ja että maksu menee lyhentämättömänä kentän peruskorjaukseen.

Voit maksaa myös kannatusjäsenyyden ilman tarraa seuraavasti:

  1. mobilepaylla (lyhytnumero 22373)
  2. maksamalla 20 € summan tilinumeroon FI14 1458 3000 0248 27. Kirjoita viestikenttään LPS kannatusjäsen 2025.


Tukemalla hanketta mahdollistat mm. seuraavia asioita:

⚽ 1 000 lisenssipelaajan ja 1 400 futiksen parissa aikaansa viikoittain viettävän harrastuksen

⚽ 3 000 harjoitustuntia vuodessa seuran joukkueille omalla kentällä - lähellä kotia

⚽ 60 000 yksittäisen pelaajan harjoituskertaa ja 5 400 000 minuuttia futistreeniä vuodessa

⚽ 500 kotipeliä omalla saarella - futiselämyksiä kaikille aisteille

⚽ Turnausmahdollisuuksia ja varainhankintaa juniorijoukkueille

⚽ Nuorten johtajuuden kehittymistä LPS-valmentajapolun avulla

⚽ Työpaikan noin 40 henkilölle ympäri vuoden

⚽ Kesätyöpaikkoja noin 20 nuorelle joka vuosi

⚽ Unelmien toteutumista, yhteisöllisyyttä, ystäviä ja hyvää mieltä